Albumi
Julkaisupäivä: 26.8.2022
SOL-141
Vinyyli LP / Digital
LP EAN: 6417138684059
Solina Recordsin tuorein kiinnitys on Pekka Laineen, Janne Äyräväisen ja Noora Virtasen Tulio-yhtye, joka julkaisee tyylikkään debyyttialbuminsa 26. elokuuta 2022!
Vuosien musiikillisen ystävyyden jälkeen Janne Äyräväinen ja Pekka Laine saivat yksinkertaisen oivalluksen. ”Aletaan tehdä musiikkia ilman mitään taka-ajatuksia ja suunnitelmia. Laitetaan yhteiset intohimot ja makutottumukset pöydälle ja katsotaan mitä syntyy. Ei mietitä omaa bändihistoriaa, jota riittää. Keskitytään olennaiseen, lauluihin.” Lauluja ei oikeasti ole, ellei niitä laula juuri oikea ääni. Noora Virtanen liittyi joukkoon ja Tulion tarina alkaa.
Yhtyeen musiikillinen maailma alkoi hahmottua suoraan omasta päästä ja sydämestä. 1950-60-luvun pop-estetiikka, naivismi, selkeät harmoniat ja melodiat- täältä lähdetään. Melodraama ja pateettinen Baby I Love You- musiikki on pohjalla. Muoto muuttuu ja soundi elää. Proto-syntikkamusa ala Suicide, dream pop, shoegazing, indie, David Lynch- sama maailma on elänyt jo monta vaihetta ja Tulio on osa tätä jatkumoa. Realismi vs eskapismi-janalla se asettuu jälkimmäiseen päätyyn.
Tulion ensimmäinen julkaistu single oli aiemmin keväällä julkaistu single ”Yyteri”, jota mm. One Chord to Another luonnehti sanoilla ”My favourite Finnish song of the week” ja Desibeli.netin mukaan “Yyterin melodiakoukku osuus kohdilleen”. Seuraavaksi esittelimme tulevalta albumilta upean kappaleen ”Aaveet kannoilla”. Kolmantena sinkkuna tältä tyylikkäältä tulevalta debyytiltä esittelyssä oli kesäinen pop-sävelmä ”Ikkuna”. Kaikki loistokkaita pop-kappaleita vailla vertaa antaen hyvän kuvan tämän hienon debyyttialbumin sisällöstä!
—-
”Mä muistan sen metelin / kun mietin pitäiskö paeta / vai olla vaan ja rakastua”
“Pop-musiikissa tärkeintä on antautuminen. On osattava antautua ilmeisimmillekin sävelkuluille ja jokaiselle banaalia ylimaallistavalle sanalle. On osattava antautua kaikille pelkistetyille, liioitelluille ja puhdistetuille tunteille, joita laulut kantavat mukanaan. On osattava antautua jatkumoille, niiden sisälle virittyneille keskusteluille ja jokaiselle röyhkeästi vohkitulle vaikutteelle. On osattava antautua musiikin piirtämille ympäristöille, noille tosielämää häpeilemättä vertauskuvallistaville kiintopisteille. On osattava antautua omakohtaisuuden illuusiolle; uskottava että musiikki on täysin henkilökohtaista, vaikka se on kaikkien omaa.
Ja on osattava antautua sille, miten hyvältä antautuminen itsessään tuntuu.
Tulio on tällaista antautumista. Mutta se on myös kutsu antautumaan. Se on nöyrää mutta ulkomuodoltaan ylpeää musiikkia, jonka jokainen elementti on aseteltu paikalleen määrätietoisin ja hellin ottein. Se on sarja pop-taivaita ja ylivalotettuja kuvia; halua elää maailmassa, jossa jokainen asia on pakahduttavuuteen asti merkityksellinen. Se on joukko hienovaraisia tuntemuksia ja syväluotaavia ajatuksia, jotka vasta musiikillinen muoto on kiteyttänyt todellisiksi. Pientä ja ohimenevää sekä suurta ja perustavanlaatuista, ainakin sille joka pysähtyy musiikin äärelle. Antautuakseen.
Hahmoltaan Tulio on projekti, joka on kasvanut kuin huomaamatta joksikin kiinteämmäksi. Sen taustalla on Pekka Laineen (mm. Pekka Laine & The Enchanted, The Hypnomen & The Mike Bell Cartel) ja Janne Äyräväisen (Ronnie Starr, The Expected), tarve katsoa, millaisiin suuntiin heidän musiikkinsa voisi kulkea, jos sen irrottaisi yhtyemuotoon liittyvistä lainalaisuuksista. Hiljalleen, pala palalta ja ääni ääneltä, yhteistyö on jalostunut abstrakteista makuuhuonenauhoituksista tiiviin kaunosieluisiksi lauluiksi, jotka ovat toteutukseltaan kurinalaisia mutta luonteeltaan pidäkkeettömiä. Niissä soi tekijöiden kiintymys pop-musiikin olemukseen, äärimmilleen herkistynyt kontekstin taju sekä näiden summana, eräänlaisena perfektionistisena kiteyttämisen haluna, rikkumaton kunnioitus omaa kulttuuri- ja kasvuhistoriaansa kohtaan. Kokonaisuuden silaa laulaja Noora Virtanen, jonka ääni sekä seuraa lauluntekijöiden ajatuksia että avaa niihin uuden katsantokannan.
Lähtökohtiensa ansiosta Tulion musiikki elää koko ajan kahdella tasolla. Se kohtaa kuulijan sellaisenaan, tunnesiirtoina ja suorana vuorovaikutuksena. Mutta se on myös täynnä yksityiskohtia ja viittauksia, jotka avartuvat laulujen geneettiseksi lähdekoodiksi. Vaikka tasoista ensimmäinen on olennaisin – se jolla musiikki todella punnitaan – toisellakin on arvonsa. Se tekee muusikoista tuttuja; vertaisia, kanssakokijoita, joilla on taustansa, mielihalunsa, riippuvuutensa ja tunteensa.
Laulujen liikkumasäde on laaja. Niin yhtäläisinä kuin soinnin perustekijät – pehmeän elektroninen yleiskuva, oikea-aikaiset kitara-aksentit, selväpiirteisiksi taotut rytmit ja itsevarmat lauluraidat – pysyvätkin kautta levyn, vievät Laineen sanoitukset ja sovitusten yksityiskohdat moninaisiin maisemiin. Nimikappale samoaa Yyterin lokakuisia dyynejä rautalangasta taitellulla kaiholla, Vain sanoja ripustaa elokuvalliset kohtauksensa 1990-luvun indie-kehyksiin ja Sun syy lennättää iskelmällisen sävelkielensä keskelle viileän puhurin nostattamaa uuttaa aaltoa. Ja sitten ovat ne detaljit. Jossakin häivähtää pätkä Ticket to Riden kitaraa, toisaalla joku epämääräisesti tutulta kuulostava laulukoukku. Nämä tuntuvat seitinohuilta viittauksilta, pieniltä silmäniskuilta niille, jotka haluavat etsiä. Mutta ne ovat myös kokonaistunnelman pyhittäviä liittoja; niitä olennaisia ratkaisuja, joiden ansiosta illuusiot muuttuvat lihaksi ja vereksi.
Johdinlangat polveilevat ja risteilevät läpi levyn, kunnes punoutuvat lopussa yhteen. Elossa on täydellinen päätös koko matkalle. Laulun sävelkulku avaa hurmoksellisimmat pop-taivaat, tuotantojäljessä vivahtaa motownilainen suuruudentaju, ja sanat virittävät jännitettä kokemisen huuman ja pakenemisen tarpeen välille. ”Ostin lipun unelmaan / matkan uuteen maailmaan”, linjaavat ydinrivit liki julistuksellisesti. Eikä asetelma voisi olla kauniimpi. Siellä missä on unelmia, on myös uskoa ja toivoa. Rakkaudesta puhumattakaan.
Niin, unelmat. Niistäkö tässä on kaikessa kyse? Onko Yyteri pohjimmiltaan ajan kulkuun havahtuneiden ihmisten nostalgiaa ja leikittelyä eskapistisen naiiveilla haaveilla? Ehkä sitäkin. Mutta Tulion taide on myös paljon muuta. Jahtaapa musiikki estotonta huipentumaa tai piilottaapa se olemuksensa rivien väleihin, viestii se äärimmäisestä halusta nähdä maailma hieman todellista kauniimpana ja tarunhohtoisempana. Juuri tätä halua seuraamalla paljastuu levyn ydinsanoma: pop-musiikin maailmassa jokaisessa havainnossa ja kokemuksessa on suuruuden potentiaali. Minuuden etsiminen syksyn tyhjentämiltä aurinkorannoilta, maantien kannattelema tulevaisuudenusko, hiuksiin tarttuva kevättuuli, sanojen taakse hukatut läheisyydet – kaikki nämä ovat hetkiä ja vaikutelmia, jotka voisivat helposti valua hukkaan ja hautautua toistensa alle. Mutta kun niille antautuu, niistä muodostuu kokonainen elämä.
Ja musiikin läpi katsottuna tuo elämä on ratkaisevasti itseään suurempi. Ääretön ja täynnä mahdollisuuksia.”
-Hannu Linkola